sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Jouluvalmisteluja

Sain eilen Sinellissä käydessäni inspiraatiokärpäsen pureman ja tälläinen joulukalenteri valmistui miehelleni. Itse tyydyin perinteiseen suklaakalenteriin. Piheys iski ja ostin kaupasta tulitikkupuntteja. Tyhjensin tulitikkuaskit ja päällystin ne voimapaperilla. Koristelin askit, maalasin kehykset ja pohjan, kokeilin taustalle decoupage-tekniikkaa ja lopuksi liimasin askit kiinni. Helpommalla olisi voinut päästä, mutta tämä säilyy monta vuotta.

Tänään olen kaivellut joulukoristeita esille ja ostin itselleni atsalean. Rakastan hyasinttejä, mutta olen allerginen niille. Atsalea on toiseksi paras vaihtoehto.

Ihanaa joulun odotusta!

Talvinen viikonloppu

Tälläisissä maisemissa oltiin vielä alkuviikosta täällä Helsingissäkin. Nyt on taas maa musta ja niin pimeää. Oli jännä huomata miten omakin mieli virkistyi lumen myötä. Töissä ollessani sain vetää lapsia pulkalla kirjastoon, kun rattailla ei päässyt talon päätyä pidemmälle.


Olimme viime viikonloppuna myös pitkästä aikaa mökillä käymässä. Siellä oli aivan uskomattoman kaunista. Meinasi vaan käydä hiukan ohrasesti, kun vene oli vielä osittain järvessä. Saimme kuitenkin jään hajotettua ympäriltä ja veneen vedettyä ylös. Sama homma oli viime vuonna. Täällä kaupungissa sitä ei vaan tajua kuinka pitkällä talvi on siellä.



keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Vanhoja väkerryksiä




Tälläiset kesällä tehdyt tildaukset löytyivät koneen kätköistä.
Huomenna on edessä viikonloppu Pohjanmaalla. Joten mukavaa viikonloppua!

perjantai 7. marraskuuta 2008

Vihdoinkin

Viime aikoina on elämässä ollut niin paljon kaikkea, etten ole jaksanut tänne kirjoittaa mitään. Nyt huomasin, että edellisestä postauksestani on kulunut kolme kuukautta!!!! Eli on korkea aika kirjoitella.

Aloitin tällä viikolla uuden työn ja olen aivan yliväsynyt. Nyt taidan hipsiä iltapesulle ja nukkumaan, jotta huomenna jaksaa lähteä Messukeskukseen Kädentaitomessuille.

Löysinkin monesta blogista hauskan listan siitä mitä kotoa löytyy. Näin siis meillä:

[ ] akvaario
[x] arabian astioita
[ ] arkkupakastin
[] astianpesukone
[ ] autotalli
[x] digiboxi
[x] digikamera
[x] digitaalivaaka
[x ] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[] farmariauto
[ x] henkilöauto
[ x] hiirimatto
[x] hiustenkuivain
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[x ] ilmakiharrin
[ ] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[x] kahvipannu (espresso) Löytyy kolmekin kappaletta!!
[ ] kannettava dvd
[ ] kannettava tietokone
[x] keittiövaaka
[ ] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[] kopiokone
[x] kotiparturi
[] kotiteatteri
[] kottikärryt
[] kuisti
[] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja
[] kuntolaitteita
[ x] kylpytakki
[x] laajakaista
[ ] lankapuhelin
[] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[x] leivänpaahdin
[x] litteä tietokonenäyttö
[x] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[x] mp3-soitin
[x] musiikkisoitin
[ ] navigaattori
[ ] oma ranta
[] omakotitalo
[x] ompelukone
[ ] pakettiauto
[x] partakone
[x] parisänky
[] parveke
[x] pelikone
[x] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[x] pöytätietokone
[] rappuset
[ ] rikkaimuri
[x] rullaluistimet
[ ] salarakas
[] sauna
[x] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[] skanneri
[ ] suihkulähde
[] sukset
[ ] suoristusrauta hiuksille
[ ] sykemittari
[] sähköhammasharja
[x] sähkövatkain
[x] sälekaihtimet
[] takka
[] taulutelevisio
[ ] tauti
[x] teepannu
[ ] tekohampaat
[x] tietokonepöytä
[ ] traktori